Hioin jälleen kerran kampaupöytäni kansilevyn. Päätin, että muilta osin pöydän maalipinta saa nyt olla valmis, vaikka jaloissa olikin pinnoille laskeutuneen maalipölyn aiheuttamaa hienoista karheutta. Teippasin suojateippaukset kultaraitojen maalausta varten ja sekoittelin maalin. Käytin kultaraitojen tekemiseen askartelukaupasta saatavaa akryylimaalia. Pöydän sivupinnat eivät joudu erityisemmin rasitukselle, joten maali tulee kyllä pysymään paikallaan.

Kultaraidan maalausvaihe ©Tuija Pispa
Kultaraidan maalausta akryylimaalilla.
Kultaraita valmiina.
Kultaraita maskiteippien poiston jälkeen.

Neljättä maalauskammiosessiota varten käärin pöydän paperiin ja ajelin koululle. Suunnitelmanani oli vallata kammio ensimmäisenä muiden opiskelijoiden vielä kahvitellessa, vetää tarvittava maalikerros pintaan ja antaa maalin kuivua. Mikä voisi mennä vikaan?

Koulun maalauskammion paineletkun venttiili olikin eri kokoinen, kuin verstaalla. Aikani asiaa ihmeteltyä sain vaihdettua ruiskuun sopivan kokoisen venttiilin. Seuraavaksi ihmetystä aiheutti kadonneet paineet. Joku oli sulkenut hanan.

Isoin virhe prosessissa oli kuitenkin se, että onnistuin valitsemaan maalaustyölleni kammiosta juuri sellaisen kohdan, jossa kammion katossa sijaitsevat suodattimet olivat mahdollisimman likaiset ja pöydän pinnalle ropisi katosta kerros harmaita hiukkasia. Muuten pinta olisi ollut kertakaikkiaan hieno.

Eipä auttanut kuin odotella maalin kuivamista, tehdä kevyt välihionta ja maalata uudelleen. Meinasin tälläkin kertaa tehdä hionnan liian aikaisin ja maalipinnasta rullautui jälleen irti pieni kaistale.

Lopulta sain kuin sainkin pöydän pintaan eheän maalikerroksen. Muutamia pölyhippuja pintaan tarttui, muttei mitään erityisesti häiritsevää. Vihdoinkin pöytä oli valmis.

Pöytä maalaamossa. ©Tuija Pispa
Pöytä koulun maalaamossa viimeisen maalikerroksen levityksen jälkeen.
Valmis maalipinta. ©Tuija Pispa
Lopultakin valmis, tasainen maalikerros.

Jälkikäteen katseltuna pöytä sisältää melkoisen oppimisprosessin. Jos nyt lähtisin tekemään vastaavaa työtä, aikaa ja maalia kuluisi murto-osa. Työn tekemisen prosessi olisi jouhevampi, tarvittavat työkalut olisivat tuttuja ja maalin käyttäytymiseenkin olisi olemassa parempi tuntuma. Kokonaisuudessaan toiminta olisi rennompaa. Näistä lähtökohdista on kuitenkin hyvä jatkaa kohti uusia maalausprojekteja.

Kampauspöydän pintakäsittely oli puuseppäkoulun näyttötutkinnon viimeinen arvioitava osa-alue ja nyt kun sekin on suoritettu, saan piakkoin postitse puusepän perustutkinto tutkintotodistuksen. Kouluretkeni on vihdoin valmis.

Valmis pöytä arviointia odottamassa. ©Tuija Pispa


Kampauspöytä Galleriassa >

Kirjoita kommentti