Olin aiemmin vaatturi ja puvustaja. Kun aika oli kypsä, halusin vaihtaa materiaalia. Halusin tehdä asioita puusta. Hain ja pääsin aikuisopiskelijaksi puuseppäkouluun. Meillä oli loistava luokka; hyvä henki, roppakaupalla sekä intoa että orastavaa taitoa ja erinomainen opettaja. Parin vuoden aikana koululla syntyi monia melko kunnianhimoisia ja onnistuneita töitä. Iso osa porukasta valmistui ajallaan. Minulla jäi yksi onneton pinnankäsittelynäyttö roikkumaan ja nyt se pitäisi pusertaa valmiiksi.

Viime kesänä eteeni tupsahti mahdollisuus liittyä puusepistä koostuvaan verstasosuuskuntaan; Helsingin Roihupellossa sijaitsevan Roihuverstaan jäseneksi. Minulla oli vakaa tarkoitus aloittaa jo syksyllä pääsääntöinen työskentely puutöiden parissa, mutta sivutyöksi tarkoitettu palkkatyö asustealan yrityksessä vei ajan ja voimat. Edeltäneen lukukauden työ + koulu -yhdistelmän jälkeen taisin olla muutenkin enemmän levon tarpeessa, kuin etukäteen osasin aavistaakaan. Puutyöt jäivät sivuosaan.

Asustetyöt jäivät vuoden vaihtuessa ja nyt olen täyspäiväinen puuseppä, vailla alan työkokemusta. Eipä sitten muuta, kuin keräämään sitä. Käynnissä on siis minun ensimmäinen vuosi puuseppänä. Lähes totaalista remonttia, kaappeja ja muita huonekaluja kaipaava koti on projekti, jonka puitteissa ei tule aika käymään pitkäksi, vaikka asiakastöitä ei näin alkuun ovista ja ikkunoista olisikaan tulvimassa.

Aion jakaa tämän matkan kohti korkeampaa taitoa kanssasi. Osaan paljon perusasioita, mutta rutiini käytännön työhön on hakusessa. Toisin sanoen, monien asioiden tekemiseen menee kokenutta puuseppää enemmän aikaa ja harjoituskappaleita on tehtävä. Tarvitsen lisää varmuutta ja toimintojen automatisoitumista. Oppirahoja, jotka on vain maksettava.

Nykyisen somemaailman parhaita puolia on se, miten helpoksi on muuttunut myös erikoisosaamiseen liittyvän tietotaidon jakaminen. Erilaisia niksejä, työtapoja ja taidokasta työskentelyä pääsee näkemään kuvien ja filmien välityksellä kaikilta mantereilta. Uusia kikkoja on siis mahdollista oppia ja kokeilla lähes joka päivä.

Tästä blogista tulet löytämään henkilökohtaisia tunnelmiani puuseppänä työskentelystä, tapauskertomuksia erilaisista työtapakokeiluista ja työväline-esittelyjä… (koska työkaluja ei ole koskaan liikaa!) Ja mitä ikinä muuta aiheeseen liittyvää aika tuokaan tullessaan. Todennäköisesti saat myös seurata kodin remontin etenemistä ja muuta sisustukseen liittyvää touhuilua. Tervetuloa seuraan!

t. Tuija P.

Seuraa @Bloglovin!

Kirjoita kommentti