Puuseppä elämäntapa – Tutkintotodistus, veneen tervausta ja laverisänky

Tervattu soutuvene © Tuija Pispa

Tässä on jo jonkin aikaa vaivannut tyhjän paperin syndrooma, mutta olen nyt päättänyt ylittää sen. Takaraivossa on viime aikoina kuumottanut ajatus, että olisi mukavaa kertoilla henkilökohtaisia ajatuksiani puusepän työn tekemisestä ja kaikenlaisista aiheeseen liittyvistä havainnoista, mitä tulee päivien mittaa tehtyä. Eli haittaako, jos kaikki postaukset eivät olekaan täynnä käytännöllisi ohjeita, vinkkejä ja inspiraatiota, vai mahtuisiko sekaan vähän tunnelmointia? Kyllä kai, sillä minähän oman blogini säännöt luon.


Puusepän tutkintotodistus

Sellainen itselleni merkittävä asia tapahtui, että sain puuseppäkoulusta tutkintotodistuksen. Olen siis suorittanut puusepän näyttötutkinnon hyväksytysti. On jännittävää huomata miten vähäiseksi jääneestä juhlinnasta huolimatta tämä todistus tuntuu itse asiassa itselleni paljon merkittävämmältä ja jotenkin läheisemmältä, kuin aiemmat tutkintotodistukseni. Ehkä se liittyy siihen, että puuseppäkoulu oli kivoin koulu, jossa olen saanut opiskella. Ja puusepän työ herättää minussa tunnelmia joita voisi kutsua intohimoksi. Siis juuri sitä, mistä bisnesmaailman konsulttihörhöt aina selittää, että intohimo työtä kohtaan on tärkeää, mikäli haluaa saavuttaa jotain suurta. No, tässä sitä nyt on orastamassa. Jää nähtäväksi juhlinko tätä vielä jotenkin muutenkin, kuin itse itselleni ostamallani ruusukimpulla. Mieheltä sain valmistujaislahjaksi uudet turvakengät.

Valmistujaisruusut © Tuija Pispa


Soutuveneen tervausta

Pari viikkoa sitten – hellekauden alkupäivinä – matkailin Ristiinaan viettämään pari päivää yllättävän kesäistä mökkielämää. Pihamaata on koristanut jo useamman vuoden vanha, puinen soutuvene, joka on kaivannut ehostusta. Vene on päässyt kuivumaan perinpohjaisesti maattuaan pari vuotta kumollaan pukkien päällä. Toissa kesänä toimeennuin kaapimaan vanhan pinnan siklillä puhtaaksi. Ilmeisesti vene oli käsitelty tervalla ja pohjassa oli kaistale maalia. Tämän reissun tehtäväksi tuli pinnan käsittely uudelleen. Käsittelyaineeksi valikoitui veneterva, jota käytiin hakemassa pöntöllinen paikallisesta rautakaupasta. Tiedonhaku veneen tervaus -aiheen tiimoilta vihjaisi, että järkevää olisi ollut ensin öljytä vene kunnolla ja sitten vasta tervata, pariinkin otteeseen. Ja hyvä ajankohta touhulle olisi maaliskuu. Tällä kertaa järkevä toimintatapa jäi toteuttamatta rajoitetun työskentelyaikaikkunan vuoksi, joten päädyin sivelemään venetervan kevyesti hiotulle, suurin piirtein puhtaalle pinnalle auringon grillatessa niskaa.

Veneen toinen kylki kylpi auringonpaisteessa ja sen pinta kuumeni valossa mukavasti. Terva imeytyi hienosti kuumaan puuhun. Toinen kylki sen sijaan oli varjon puolella ja viileä. Terva jäi pinnalle. Ensimmäinen opetus: terva tarvitsee lämpöä imeytymiseen. Eli joko levitettävä terva on kuumaa tai pinta, johon terva levitetään, on kuumaa. Käänneltiin vene pihalla niin päin, että aurinko kuumensi molempia kylkiä. Säät suosi sen verran, että oletettavasti terva imeytyi kauttaaltaan loppujen lopuksi aika hyvin. Ikävä kyllä nokka kääntyi kohti Helsinkiä sen verran pian, että lisäkerrokset jäi tämän kesän osalta laittamatta. Täytyy sitten ensi vuonna varata prosessiin enemmän aikaa. Nämä venetouhut nimittäin jotenkin kiehtovat. Ajattelin myös jossain vaiheessa kokeilla kunnolla toteutettua öljy + terva pintakäsittelyä esimerkiksi kukkalaatikkoon, jonka voisi sitten laittaa pihaa koristamaan.

Vene on päässyt vesille. Tarina ei kerro miten pitkään se pysyi pinnalla…


Saunatuvan laveri

Tällä hetkellä työn alla on kesämökin saunatupaan tuleva sohvankin virkaa hoitava perinteinen laverisänky. Projekti on varsin mielenkiintoinen, sillä tuli nyt kunnolla tutkittua millaisella mekaniikalla laverin levittäminen toimii ja millaisia ratkaisuja se vaatii. Yksi yllättävä havainto oli, että patjat eivät voi olla samanlevyiset. Sinänsä loogista, mutta en vain ollut koskaan tullut asiaa ajatelleeksi. Sängyn leveys on avattuna 160 cm. Sen sijaan, että siihen tulisi kaksi 80 cm leveätä patjaa, siihen tuleekin yksi 90 cm ja yksi 70 cm leveä patja. Boonussektorin suunnitteluun toi rajoitetun tilankäytön luoma vaatimus, että kapeampi patja pitää saada jotenkin säilöttyä sängyn uumeniin, kun sängyn ei tarvitse olla levitettynä.

Kynällä ja paperilla luonnostelu ei ole oikein koskaan ollut itselleni luonteva työskentelytapa. Sen sijaan minulla on päässäni jonkinlainen cad-ohjelma. Kuvittelen miltä valmis tuote näyttää ja lähden pyörittelemään sitä päässäni. Puran kuvan osiin ja kuvittelen erilaisia liitosvaihtoehtoja, joilla kappaleet saadaan kiinnitettyä toisiinsa. Jos jokin ei toimi, vaihdan ajatuksen toisenlaiseksi. Tätä pään sisäistä työskentelyä toteutan niin pitkään, että esineen rakenne on minulle selvä. Vasta sitten otan kynän käteeni ja piirrän esineestä suoraan teknisen piirustuksen, johon saa lisättyä tarvittavat tarkat mitat. Suurin osa suunnitteluprosessin etenemisestä näyttää siis ulkopuoliselle lähinnä tyhjyyden tuijotukselta. Siitä ei suinkaan ole kyse.

Materiaaliksi valitsin haapalankun. Usein haapaa pidetään vähän “roskapuuna” pehmeytensä ja nukkaisen rakenteensa vuoksi, mutta itse olen kyllä tykännyt haapalankkujen työstämisestä. Terävillä terillä saa siistiä jälkeä ja hiomalla pinnan saa pehmeän kiiltäväksi. Tykkään myös haavan vaaleasta sävystä ja hillitystä, monesti lähes huomaamattomasta syykuviosta. Näkymättömiin jääviin osiin – pohjasäleikköön ja patjan säilytystä varten rakennettavaan koteloon – käytin kuusilevyä. Kaikki pinnat käsittelen Osmo Colorin kuultavan valkoisella öljyvahalla. Tämä vaha ei varsin tee valkoista pintaa, vaan lähinnä säilyttää puun luonnollisen vaalean sävyn. Väritön öljyvaha tuppaa vähän kultaamaan pintoja.


ps. Kaikki postauksessa esiintyvät tuotenimien maininnat yms. tapahtuvat omasta vapaasta tahdostani, ihan vain siksi, että koen ne suosittelun arvoiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *