Yönsininen Cajón

Yönsininen Cajón ©Tuija Pispa

Se oli 2000-luvun alkupuolella – Tampereen Tullikamarilla, Valtakunnallisilla Jazzpäivillä – kun ensimäisen kerran kuulin Cajónin soittoa. Lavalla oli nouseva naistähti Emma Salokoski. Niin ihana kuin Emmaa olikin kuunnella, huomioni kiinnittyi rumpuna käytettyyn puulaatikkoon, josta lähti ihmeellisen hieno ja monenkirjava soundi … puulaatikoksi. (Soitin veikin huomioni niin perusteellisesti, etten yhtään muista kuka sitä itse asiassa soitti.) Keikan jälkeen hiipi mieleen etäinen ajatus; “Minä haluan tuollaisen.”

Keikan jälkeen selvisi, että tuo ihmeellinen puulaatikko on perulainen soitin – nimeltään cajón – ja sitä käytetään nykyään paljon erityisesti flamenco ja jazz-musiikissa. Viime vuosina rumpu on myös yleistynyt rock-piireissä akustisten soittosessioiden yhteydessä.

Puuseppäkoulussa eräs luokkakaverini teki omaan rumpusettiinsä koivusta uuden virvelirummun, jonka soundi oli erinomainen. Olin pyöritellyt etäisesti cajonin rakentamisen ajatusta koko koulun ajan ja kaverin rumpuprojektista intoutuneena päätin lopultakin rakentaa itselleni oman cajónin. Surffailin internetin syövereihin tutkimaan miten tehdään cajón.

Useimmiten cajónit näyttivät olevan vanerista kasattuja. Päädyin kuitenkin tekemään omani puusta kokeillakseni millainen ero on täyspuisen ja vanerista valmistetun soittimen soinnissa. Soittimen rungon puulajiksi valikoitui koivu. Yritin varmistaa, että käyttämäni puu on mahdollisimman oksatonta ja tasalaatuista, ja onnistuinkin tavoitteessa melko hyvin. Soittimen sisäpinnalla on yksi häviävän pieni kaistale tummempaa puuainesta. Takalevyn materiaalina käytin massiivikoivun sijaan koivuvaneria massiivipuisen rungon elämisvaihteluiden vaikutusten minimoimiseksi. Myös rummun etulevy (tapa) on korkealaatuista koivuvaneria.

Koulussa oli käytettävissä viimeisen päälle tarkka tarkkuussaha, jonka terän sai parilla napin painalluksella “just eikä melkein” 45° asteen kulmaan. Jiirikulmaisten laatikoiden teko oli helppoa. Vahvistin liitosta kapealla puusoirolla, jota varten ajelin sahalla pienet urat liitoskohtien leikkauspinnoille. Takalevyn upotusurat tein alajyrsimellä. Takalevyn reiän tekemiseen käytin vuosia sitten lahjaksi saamaani Dremeliä, jossa oli lisävarusteena ohjain pyöreän muodon aikaansaamiseksi. Melkoisen ähertämisen jälkeen reiästä todellakin tuli pyöreä, jokseenkin oikean kokoinen ja oikealla paikallaankin. Jatkossa kuitenkin teen tämän vaiheen jollakin tehtävään sopivammalla työkalulla. Liimasin Cajónin rungon kasaan ja viimeistelin pinnat hiomalla. Lopuksi tein vielä soittimen sisälle irroitettavan poikkipuun, johon kiinnitin katkaistun virvelimaton, joka nojaa soittimen etulevyä vasten aiheuttaen rummun sointiin helisevää efektiä. Ja sitten alkoi kesäloma…

Pohdin pitkään ja hartaasti millaisen pintakäsittelyn soittimeen haluan. Alunperin ajatuksenani oli ottaa tästä työstä pinnankäsittelynäyttö, joka käytännössä tarkoitti sitä, että pintakäsittely pitäisi tehdä käyttäen työvälineenä korkeapaineruiskua. Maali ei tässä tapauksessa ollut oikein edes vaihtoehto, eli rumpu piti lakata. Aina kun kyseessä on soitin, täytyy ottaa huomioon myös se, miten pinnankäsittely vaikuttaa sointiin. Yritin löytää tietoa siitä minkälainen lakkakäsittely olisi tällaiseen soittimeen paras… laihoin tuloksin. Henkilökohtaisesti en pidä monien lakkojen muovimaisesta tunnusta. Muovimaisuus ei sinänsä yllätä, koska useimmiten lakka on käytännössä nestemäistä muovia, joka kuivuu käsitellyn esineen pinnalle kovaksi kalvoksi. Päädyin lakkavalinnassani perinteiseen, kestävään ja muovittomaan Uulan venelakkaan. Ongelmana oli tietysti se, että Uulan venelakkaa ei ole tarkoitettu levitettäväksi ruiskulla.

Lakkapinnan alle oli mahdollisuus tehdä erilaisia koristeluja. Koska soitin oli tulossa omaan käyttöön, päätin tehdä siitä juuri sellaisen, kuin itse halusin. Ja minä halusin yönsinisen Cajónin. Löysin Helsingin Hobby Pointista pussilliset sinistä ja mustaa vesipetsijauhetta. Jostain syystä nämä kätevät jauheet ovat poistuneet lähes kaikkien rautakauppojen valikoimista, ja Hobby pointissakin oli enää muutama hassu pussi jäljellä.

Petsauksen suoritin eräänä kesäisenä iltapäivänä kotona keittiössä. Keitin puolisen litraa kuumaa vettä, jonne sekoitin sopivassa suhteessa mustaa ja sinistä petsiä, kunnes väristä tuli mieluisa. Sivelin petsin pariin kertaan rummun pintaan laveeraamalla ja annoin värin kuivua. Väristä tuli aavistuksen tummempi, kuin olisin halunnut.

Petsaus ©Tuija Pispa

Etulevyyn halusin sudenkorennon kuvan. Innoituksen korentohahmolle löysin aikuisten värityskirjasta, josta siirsin kuvan kalkeri- ja mustepaperin avulla vanerille. Reunoille piirsin köynnösaiheita ja rummutuskohdat jätiin paljaaksi kuvioinnista. Poltin ääriviivat polttokirjailukolvilla ja väritykseen käytin Inktense värikyniä, joiden väri tarraa pysyvästi kiinni, kun väri levitetään veteen kastetulla pensselillä. Lopuksi vahasin levyn Osmon kuultovalkealla öljyvahalla.

Petsauksen ja lakkauksen välillä kului taas muutamia kuukausia painiessani lakan valintaa koskevan päätökseni kanssa. Päädyin siis pellavaöljypohjaiseen Uulan venelakkaan. Ensimmäinen kerros oli vahvasti ohennettu (50% lakkaa, 50 % ohennetta). Sivelin rummun kauttaaltaan ohuella lakkakerroksella. Rummun sisäosaan ei tullut tämän lisäksi muuta käsittelyä. En kuitenkaan halunnut jättää sisäpintoja kokonaan käsittelemättä, jotta puu ei imisi epätasaisesti kosteutta aiheuttaen vääntymisiä.

Seuraavan kerroksen yritin levittää Boschin ilmavirtaukseen perustuvalla maaliruiskukoneella. Lakka oli koneeseen liian paksua ja tahmeaa, joten ruiskutuksen lopputulos oli epätasainen ja rummun alaosiin syntyi melkoiset valumajäljet. Ruiskutusyritys siis epäonnistui jokseenkin perusteellisesti. Parin päivän kuivattelun jälkeen vaihdoin jälleen työvälineeksi pensselin ja lakkasin rungon muutamaan otteeseen välihiontoineen. Jostain syystä jokaisella kerralla lakkaan jäi jokin virhe; yksittäinen valumakohta tai alue, johon lakka ei tarttunut ollenkaan. Ja jos lakkaus muuten onnistuikin, jokaisen kerroksen jälkeen huoneeseen ilmestyi jostain pienen pieni kärpänen, joka tarrasi jaloistaan kiinni tahmeaan lakkaan. Isoimmaksi ongelmaksi muodostui pölynhallinta. Hitaasti kuivuva lakka ehti aina imaista pintaan ilmassa leijuvaa pölyä, joka näkyi pieninä pisteinä kiiltävällä lakkapinnalla. Kevyt hionta vei kyllä pölyt mennessään, mutta jätti samalla pintaan uutta lakkakerrosta vaativat jäljet ja kierre oli valmis.

Pinnasta ei tullut yrityksistä huolimatta pölyongelman vuoksi hyvää. Lopulta päädyin tekemään pinnankäsittelynäytöksi vanhan kampauspöydän pintakäsittelyn, joka samalla vapautti minut käsittelemään Cajónin parhaaksi katsomallani tavalla. Pohdiskelun jälkeen päädyin kaapimaan rummun pinnalta lakat siklillä irti ja lopuksi hioin pinnat sileäksi. Takalevyn irroitus aiheutti pieniä vaurioita runkoon, joten jouduin sahaamaan rungon takareunoista jonkin verran puuta pois ja tekemään takalevyn upotusjyrsinnät uudelleen.

Olin säilönyt käyttämättä jääneen sinisen petsinesteen, joten Cajón oli helppo petsata uudelleen siniseksi. Tällä kertaa laveerasin väriä pintaan vain yhden kerroksen, jolloin väri jäi sopivasti kirkkaammaksi sinisen sävyksi. Petsin kuivuttua pyyhkäisin pinnan tasaiseksi hienolla synteettisellä teräsvillan korvikkeella ja levitin pinnoille Osmon topoil öljyvahan. Hieroin vahasta märkää pintaan vesihiomapaperilla (karkeus 2000), pyyhin ylimääräiset pois ja jätin pinnan kuivumaan. Toistin käsittelyn seuraavana päivänä. Petsi puski vielä jonkin verran pinnan läpi kostealla rätillä pyyhkiessä, joten sivelin pintaan vanhalla lakanan palalla viimeisen kerroksen topoilia.

Lopuksi naputtelin takalevyn paikalleen pienillä nauloilla, asettelin virvelimattovirityksen sopivaan asentoon ja ruuvasin etulevyn kiinni. Pohjaan ruuvasin pienet kumitassut.

Cajón on lopulta valmis. Rummun soundi on miellyttävän pehmeä, täyteläinen ja pyöreämmin soiva, kuin monissa tehdasvalmisteisissa cajóneissa. Lopullisen arvion soundin onnistumisesta tulen pyytämään joltakin ammattilais perkussionistilta. Itse olen kuitenkin soittimeni soundiin ja ulkonäköön varsin tyytyväinen.

 


* Kaikki materiaalit ja tarvikkeet ovat itse hankittuja. Viittaukset tiettyihin tuotteisiin ja tuotemerkkeihin eivät ole maksettuja mainoksia.*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *